Osallistuminen salaiseen neuleystävään on kiinnostanut jo ensimmäisestä    -06 järjestetystä kierroksesta lähtien. Silti vasta nyt olen mukana. Ja jännityksellä odotan tulevaa =). Kovasti olen jo suunnitellut ystävälleni paketteja. Ja malttamattomana odottelen snyni ilmoittelua olemassaolostaan.

Eilen ostin lankaa huivin neulomista silmälläpitäen. Mallivaihtoehtoja on vielä useampi, katsotaan mihin päädyn. En kylläkään ole ikinä kovasti huiveja käyttänyt, viime aikoina on pakko ollut opetella, että tulee käytettyäkin niitä nurkkiin neulottuja ;).

Lähdenpä tästä pikkuveljen tarjoamille synttärikahveille.